Hyppää pääsisältöön
Front page
19.1.2022

Lounea päätti valokuidun rakentamisesta neljässä Jyväskylän kaupunginosassa

TIEDOTE 19.1.2022

Kotimainen tietoliikennetalo, Lounea, rakentaa Jyväskylään valokuidun eli kiinteän internetyhteyden. Myynti aloitettiin Jyväskylän alueella syksyllä 2021 ja vilkkaan kysynnän vuoksi Lounea julkaisee nyt ensimmäisiä alueita, joissa rakentaminen aloitetaan keväällä 2022. Myös aiemmin julkaistua rakennusaluetta Laukaassa, on päästy laajentamaan asiakkaiden kysynnän johdosta. Valokuitu on luotettava internetyhteys, joka ei häiriinny ympäristön internetin käytöstä tai sääilmiöistä.

Lounean aluejohtaja Harri Suokko kertoo, että valokuitukiinnostusta on ollut Jyväskylän alueella runsaasti, ja päätöksiä rakentamisesta on päästy tekemään ennätysajassa.

– Aloitamme valokuidun rakentamisen keväällä 2022 neljässä Jyväskylän kaupunginosassa, päätökset alueista tehtiin kysynnän mukaan. Valittuja kaupunginosia ovat Palokka, Vaajakoski, Kypärämäki ja Keljonkangas. Kysyntää on ollut myös monilla muilla Jyväskylän alueilla, ja useampi alue onkin jo lähellä toteuttamispäätöstä. Jatkamme edelleenkin myyntiä kaikilla alueilla ja informoimme asukkaita tarkemmin rakentamisesta lähiaikoina, toteaa Suokko.

Laukaassa rakentamisaluetta laajennetaan

Laukaan Tiituspohja julkaistiin loppuvuodesta ensimmäisenä valokuidun rakentamisalueena Jyväskylän seudulla. Kysyntä on edelleen alueella vilkasta, joten Laukaan Tiituspohjan valokuitualuetta on päätetty kasvattaa.

Suokko sanoo, että myynti jatkuu edelleen, ja lisää päätöksiä rakentamisalueista ja niiden rakentamisjärjestyksestä tehdään kysynnän mukaan. Nyt kannattaa olla aktiivinen ja varmistaa, että oma asuinalue ehtii mukaan vuoden 2022 rakennusalueisiin.


Lisätiedot
Harri Suokko, aluejohtaja
puh. 050 2608
harri.suokko@lounea.fi  

www.lounea.fi/jyvaskyla

 

Lounea on täysin kotimainen toimija, meillä on lähes 20 000 yksityisomistajaa ja kotimaista kunta- ja yhteisöomistajaa. Meillä on kokemusta valokuituverkkojen rakentamisesta lähes 15 vuoden ajalta. Olemmekin investoineet jo yli 100 miljoonaa euroa valokuituverkkoihin Suomessa. Lounea on ensimmäinen operaattori Suomessa, joka tuo kuluttajille laajasti 10 000 megan eli 10 gigan internetyhteyden. Kymmenet tuhannet asiakkaamme ovat tutkitusti tyytyväisiä meiltä saamaansa palveluun.