Hyppää pääsisältöön
Front page
5.11.2021

Lounea Yritysratkaisuille uusi liiketoimintajohtaja

Lounea-konserniin kuuluvan Lounea Yritysratkaisut Oy:n liiketoimintajohtajaksi on nimitetty Julius Lindholm. Lindholm aloittaa tehtävässään joulukuun 2021 aikana.

 

Lounea Yritysratkaisut Oy:n palvelukseen Lindholm siirtyy IT- ja asiakaspalveluyhtiö Moment Digital Oy:n toimitusjohtajan tehtävästä. Työhistoriaa Lindholmilla on kertynyt useasta johtotehtävästä, hän on työskennellyt mm. KPK Yhtiöillä liiketoimintajohtajana sekä Finnet-yhtiö Vakka-Suomen Puhelin Oy:n eri tehtävissä, pääosin myynnin ja myynnin johtamisen parissa.

 

-Toivotamme Juliuksen tervetulleeksi Lounea Yritysratkaisut Oy:hyn. Juliuksella on erinomainen B2B-palveluliiketoiminnan osaaminen, hän tulee vastaamaan Lounea Yritysratkaisut Oy:n pohjoisen liiketoiminnasta. Liiketoiminta kattaa maantieteellisesti Kokkolan, Pietarsaaren, Seinäjoen, Kauhajoen, Ylivieskan, Kajaanin ja Kuusamon alueet. Lindholm lähtee tiiminsä kanssa osaltaan toteuttamaan Lounean kasvustrategiaa.

 

Helsingistä kotoisin oleva, Turussa aikuisikänsä asunut Lindholm asuu tällä hetkellä Kokkolassa, jossa myös Yritysratkaisujen pääkonttori sijaitsee.

- Mahtavaa päästä johtamaan merkittävää B2B-toimintaa harjoittavan yhtiön paikallista liiketoimintaa. Henkilökohtaisesti olen iloinen, että voin jatkossa työskennellä Kokkolassa ja alueellisesti sekä hyödyntää ja laajentaa edelleen omia paikallisia verkostojani. Haluan olla mukana toteuttamassa yhtiön rohkeaa kasvustrategiaa ja olla mukana tekemässä uudesta Louneasta pohjoisen alueen houkuttelevimman, asiakaslähtöisimmän ja asiantuntevimman B2B-palveluyhtiön, toteaa Lindholm.

 

Lisätietoja:

Jari Toivola

Toimitusjohtaja

Lounea Yritysratkaisut Oy                     

050 1521

jari.toivola@lounea.fi

 

Julius Lindholm

Liiketoimintajohtaja

Lounea Yritysratkaisut Oy

 044 745 0572

julius.lindholm@lounea.fi